Cloudsteps – mukavat sukat, pilvenpehmeät askeleet
Joskus hyvät ideat saavat alkunsa tosielämästä ja yksinkertaisesta halusta auttaa läheisiään.
Hei! Nimeni on Ede. Olen Cloudstepsin perustaja ja omistaja.
Halusin antaa puolisoni isälle joululahjaksi sukat. Tässä toiveessa ei ole mitään erikoista, mutta sellaisia sukkia, jotka halusin antaa, en löytänyt. Appiukkoni sai 20 vuotta sitten aivoinfarktin, jonka seurauksena hänen toinen puolensa on halvaantunut ja jalat ovat erittäin turvonneet. Etsin sukkia, joissa hänen olisi turvallista ja mukavaa liikkua – etteivät ne kiristäisi tai olisi liukkaat. Sellaisia sukkia en löytänyt.
Aiheeseen tarkemmin perehtyessäni selvisi, että huoli on monille tuttu: kun jalat ovat turvonneet, väsyneet, kipeät tai niitä vaivaa pöhötys tai diabetes, muuttuu jopa niinkin yksinkertainen asia kuin sukkien jalkaan pukeminen päivittäiseksi piinaksi. Tavalliset sukat puristavat ja jättävät iltaan mennessä kipeät punertavat painaumat.
Jokainen ansaitsee tunteen, että askel on kevyt ja vapaa – ilman epämukavuutta ja puristusta.
Tästä tarpeesta syntyi Cloudsteps.
Tavoitteenani oli luoda kauppa, josta sopivaa tuotetta ei tarvitse etsiä pitkään eikä laatua tarvitse epäillä, vaan josta löytyvät heti parhaat, erityisesti leveälle ja/tai turvonneelle jalalle suunnitellut sukat. Sukat, jotka eivät satuta jalkoja, vaan tarjoavat niille pehmeää ja huolehtivaa tukea.
Olemme valinneet verkkokauppaamme maailmalla tunnustettuja ja yhteistyössä jalkaterapeuttien kanssa kehitettyjä tuotemerkkejä (kuten IOMI Footnurse), jotka käyttävät sukkien valmistuksessa erityistä neulostekniikkaa: ne ovat erittäin leveitä, äärimmäisen joustavia, ilman puristavaa kuminauhaa ja täysin tasaisilla varvassaumoilla varustettuja, erittäin jalkaystävällisiä sukkia.
Appiukkoni käyttää ja kehuu 🙂